Kevät toi mukanaan myös keskustelun verotuksesta, viimeisimmät avaukset kuultiin Jorma Ollilan ja Anne Brunilan suusta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtajan Ollilan mielestä Suomessa ei virkamieskunnalla ole ollut rohkeutta myöntää veronalennusten toimivuutta talouskasvun ja työpaikkojen synnyttäjänä. Virkamieskunta on katsannossaan toivottavasti hieman kaukonäköisempi ja tarkastelee tilannetta kokonaisuutena, eikä pelkästään Ollilan mainitsemien muuttujien valossa. Veronalennukset tulevat myös väistämättä valtiontaloudelle kalliiksi.
Brunila kantaa huolta erityisesti marginaaliveron suuruudesta. Hänen mukaansa:
"Marginaaliveroja pitää alentaa kautta linjan niin, että ylin marginaalivero on korkeintaan 50 prosenttia. Jos tulevaisuus on osaamisessa ja koulutuksessa, niin verotuksen pitää tukea osaamista" (TS)
Nähtävästi Brunilan mielestä siis koulutuksen tulee johtaa korkeampaan tulotasoon, josta tulee jäädä suurempi osa koulutukseensa investoineelle. Ylimmän marginaaliveroasteen laskemista on esitetty vuosien mittaan lukuisista eri suunnista, Veronmaksajat ja EK etunenässä, joten onkin mielenkiintoista tarkastella kuka maksaa korkeinta mahdollista 57 %:n marginaaliveroa. Tämähän on se luku johon usein on viitattu ja joka siis pitäisi saada laskettua maagiseen 50 %:n. Verohallitus kertoo, että ylin valtion veroluokka alkaa 58 200 eurosta, josta ylittävästä osasta maksetaan 32,5% veroa. Helsingissä asuva veronmaksaja siis maksaa maksimissaan marginaaliveroa 32,5 (valtionvero)+17,5 (kunnallisvero)+2,1 (sairausvakuutusmaksu)=52.1% (työeläkemaksun (4,3%) ja työttömyysvakuutusmaksun (0,58%) lisäys nostaa toki nostaa luvun 57%:n). Nykyäänkään ei siis olla sittenkään kovin kaukana tuosta maksimi 50%:n marginaaliveroasteesta. Toisaalta juuri 58 200 euroa vuodessa ansaitseva helsinkiläinen maksaa veroa 33% verolaskurin mukaan, ja esimerkiksi vielä miljoonan vuosituloillakin jäädään yhä edelleen alle 50%:n veroasteen.
Tilastokeskuksen sivuilta voi toisaalta lukea, että esimerkiksi vuonna 2003 yksikään ikäluokka millään koulutusasteella ei yltänyt keskimäärin kyseiseen 58 200 euron vuosituloon. Esimerkiksi erityisasiantutijoiden keskipalkka jäi hieman yli 3000 euroon kuukaudessa. Tilastokeskuksen sivuilta voi myös löytää tiedon, jonka mukaan noin 5% tulonsaajista pääsi yli 50 000 euron vuosituloihin vuonna 2004. Kyseessä on siis pienen, mutta nähtävästi Suomen tulevaisuudelle äärimmäisen kriittisen, ryhmän edunvalvonta,
Lopuksi pikainen arvio, siitä mitä veroale tulisi maksamaan. Edellä mainittu 5% maksoi v. 2004 31,3 % noin 13 miljardin euron tuloveropotista, joten vaikkapa prosentin alennus maksaisi valtiolle noin 40 miljoonaa euroa. Toki varallisuusveron poiston yhteydessä todettiin 100 miljoonan euron menetyksen olevan valtiolle mitätön, joten tätä logiikkaa seuraten muutaman prosentin korkeimman marginaaliveroasteen pienennys pitäisi olla helposti toteutettavissa.
maanantai, 17. huhtikuu 2006
Raha ratkaisee
torstai, 6. huhtikuu 2006
Velkaiset nuoret
Tilastokeskuksen tuore selvitys kertoo suomalaisten vaurastuneen viime vuosina. Suurin viime aikojen vaurastumisesta on tosin peräisin asuntojen kallistumisesta, eikä lisääntyneistä sijoituksista tai säästöistä. Keskimääräinen velkaantumisastekin on melko pieni, kotitalouksien keskimääräisen velan jäädessä alle 30 000 euron.
Tarkasteltaessa nuoria, 25-34 vuotiaita, on kuva kuitenkin vahvasti toisenlainen. Ikäryhmästä vajaa 20%:lla on nimittäin velkaa yli 100 000e. Samalla nuorten velkarasite on suurin, ko. ikäryhmällä velkojen suhde varallisuuteen on 44% ja velkaisuus on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Selittävänä syynä on tietysti asuntojen hintakehitys, joka yhdistettynä vahvasti nousevaan korkotasoon synnyttää huolestuttavan yhtälön.
Tarkasteltaessa nuoria, 25-34 vuotiaita, on kuva kuitenkin vahvasti toisenlainen. Ikäryhmästä vajaa 20%:lla on nimittäin velkaa yli 100 000e. Samalla nuorten velkarasite on suurin, ko. ikäryhmällä velkojen suhde varallisuuteen on 44% ja velkaisuus on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Selittävänä syynä on tietysti asuntojen hintakehitys, joka yhdistettynä vahvasti nousevaan korkotasoon synnyttää huolestuttavan yhtälön.
maanantai, 20. maaliskuu 2006
Tuotetaan yksi maisteri
Valtioneuvoston surullisenkuuluisa tehostamisohjelma on saanut taas uuden käänteen, nyt jopa 17500 valtion virkaa uhannut lopettaminen on peruuntumassa. Yliopistolaitoksen osalta uutinen on erityisen tervetullut, Kalliomäen valtionvarainministeriönä visioitu ja opetusministerinä ilolla eteenpäinviety ohjelma merkitsisi yhä vähempää opetushenkilökuntaa opettamassa yhä suurempaa joukkoa.
Opetushenkilökunnan vähyys on nyt myös yllättäen noteerattu tiedotusvälineissä Akavan Risto Piekan puheissa. Piekka on aivan oikein huolissaan korkeakoulutuksen laadusta ja ylisuurista koulutusmääristä. Ottamalla hieman pitemmän perspektiivin, on tilanne opettajien ja oppilaiden välisestä suhteesta vielä Piekankin esittelemiä lukuja surkeampi: vuodesta 1985 vuoteen 2005 opettaja-oppilas -suhde on lähes kaksinkertaistunut! Kirveensä kiveen puheenjohtaja Piekka iskeekin sitten pahemman kerran esitellessään ajatuksiaan koulutuksen rahoituksen kohdentamisesta. Hänen ajatuksenaan on rahan jako koulutusta vastaavan työpaikan saaneiden valmistuneiden määrän perusteella. Kieltämättä jollain aloilla mainittu on toimiva, mutta toisaalta löytyy myös paljon aloja, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole valmistaa hyvin määriteltyyn ammattiin. Akavan puheenjohtajan suusta onkin ikävä kuulla määritelmä yliopistojen perustehtävästä:
"Korkeakoulu on kuin tuotantolaitos. Sen tuotteena on valmis ihminen ja meidän tehtävämme on myydä ihminen mahdollisimman korkealla hinnalla ulos"
Kauas on karannut Humboldtilainen sivistysyliopisto 2000-luvun korkeakoulupolitiikasta.
Opetushenkilökunnan vähyys on nyt myös yllättäen noteerattu tiedotusvälineissä Akavan Risto Piekan puheissa. Piekka on aivan oikein huolissaan korkeakoulutuksen laadusta ja ylisuurista koulutusmääristä. Ottamalla hieman pitemmän perspektiivin, on tilanne opettajien ja oppilaiden välisestä suhteesta vielä Piekankin esittelemiä lukuja surkeampi: vuodesta 1985 vuoteen 2005 opettaja-oppilas -suhde on lähes kaksinkertaistunut! Kirveensä kiveen puheenjohtaja Piekka iskeekin sitten pahemman kerran esitellessään ajatuksiaan koulutuksen rahoituksen kohdentamisesta. Hänen ajatuksenaan on rahan jako koulutusta vastaavan työpaikan saaneiden valmistuneiden määrän perusteella. Kieltämättä jollain aloilla mainittu on toimiva, mutta toisaalta löytyy myös paljon aloja, joiden ensisijainen tarkoitus ei ole valmistaa hyvin määriteltyyn ammattiin. Akavan puheenjohtajan suusta onkin ikävä kuulla määritelmä yliopistojen perustehtävästä:
"Korkeakoulu on kuin tuotantolaitos. Sen tuotteena on valmis ihminen ja meidän tehtävämme on myydä ihminen mahdollisimman korkealla hinnalla ulos"
Kauas on karannut Humboldtilainen sivistysyliopisto 2000-luvun korkeakoulupolitiikasta.
perjantai, 10. maaliskuu 2006
Kypärä kiristää?
SDP:n vastaus Paula Lehtomäelle, ministeri Susanna Huovinen, on vajaan puolen vuoden ministerikautensa aikana pannut tuulemaan. Uusi ministeri on ollut useasti otsikoissa varsinkin viime aikoina, koskien mm. Liikenneministeriön linjauksia promillerajoista. Mielenkiintoinen kysymys on myös julkisuudessa (HS, TS) laajasti esitelty ajatus pyöräilykypärän käyttämättäjättämisen rankaisemisesta. Nykylakihan velvoittaa pyöräilykypärän käyttöön, mutta ei rankaise sen käyttämättä jättämisestä. Rankaisun uhalla kypärän käyttö on pakollista mm. Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Valtioneuvoston äskeinen linjaus tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta kertoo aikomuksesta selvittää "turvalaitteiden käytön laiminlyönnin sanktioimista". Nyt kuitenkin Huovinen kiistää kaiken:
"- En ole esittänyt, enkä ole esittämässä polkupyöräilijöille kypäräpakkoa. Mitään päätöksiä ei ole tehty." (TS)
Päätöksiä ei ole tehty, mutta aikaisemmasta uutisoinnista saa kyllä väistämättä kuvan, että ministeri pyrkii edistämään kypäränkäyttöpakon tuomista myös suomalaiseen pyöräilykulttuuriin.
Mielenkiintoinen kysymys itsessään on kypäränpakon tarpeellisuus ja merkitys pyöräilylle. Helposti on löydettävissä näkemyksiä puoleen, jos toiseen, joita molempia tukemaan voi löytää sopivia tieteellisiä artikkeleita. Kysymyksiä herättää mm. kypäränkäyttöpakon merkitys pyöräilyn suosioon ja kypärän suojaamiskyky vakavissa onnettomuuksissa. Vaikka yksilön kohdalla pyöräilykypärä saattaa osoittautua korvaamattomaksi, voi sen kokonaismerkitys olla silti selvästi negatiivinen. Ehdottomasti paras tapa parantaa pyöräilyn turvallisuutta olisikin parantaa sen mahdollisuuksia lisäämällä pyöräteitä ja -kaistoja. Autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat eivät kuulu samalle kaistalle, vaikka nykyään valitettavan usein tilanne kahden jälkimmäisen käyttäryhmän osalta on toisin.
Ministeri toivottavasti tulee selvitysten valmistuttua samoihin ajatuksiin, porkkana toimii tässäkin asiassa varmasti keppiä paremmin.
"- En ole esittänyt, enkä ole esittämässä polkupyöräilijöille kypäräpakkoa. Mitään päätöksiä ei ole tehty." (TS)
Päätöksiä ei ole tehty, mutta aikaisemmasta uutisoinnista saa kyllä väistämättä kuvan, että ministeri pyrkii edistämään kypäränkäyttöpakon tuomista myös suomalaiseen pyöräilykulttuuriin.
Mielenkiintoinen kysymys itsessään on kypäränpakon tarpeellisuus ja merkitys pyöräilylle. Helposti on löydettävissä näkemyksiä puoleen, jos toiseen, joita molempia tukemaan voi löytää sopivia tieteellisiä artikkeleita. Kysymyksiä herättää mm. kypäränkäyttöpakon merkitys pyöräilyn suosioon ja kypärän suojaamiskyky vakavissa onnettomuuksissa. Vaikka yksilön kohdalla pyöräilykypärä saattaa osoittautua korvaamattomaksi, voi sen kokonaismerkitys olla silti selvästi negatiivinen. Ehdottomasti paras tapa parantaa pyöräilyn turvallisuutta olisikin parantaa sen mahdollisuuksia lisäämällä pyöräteitä ja -kaistoja. Autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat eivät kuulu samalle kaistalle, vaikka nykyään valitettavan usein tilanne kahden jälkimmäisen käyttäryhmän osalta on toisin.
Ministeri toivottavasti tulee selvitysten valmistuttua samoihin ajatuksiin, porkkana toimii tässäkin asiassa varmasti keppiä paremmin.
keskiviikko, 1. maaliskuu 2006
Kirkon kriisi
Evankelis-luterilaisesta kirkosta on taas eronnut enemmän ihmisiä kuin siihen on liittynyt (HS) ja kirkkoon kuuluvien osuus kansasta on laskenut 83,1%:n. Omasta tahdostaan kirkkoon liittyi viime vuonna vajaa 10000 henkeä, eroajien lukumäärän ollessa yli 30000. Jäsenmäärän nettovähennys oli kuitenkin vain runsas 13000 johtuen kastettujen ja kuolleiden määrästä, ilmenee kirkon tekemästä eroamisen syitä luotaavasta selvityksestä.
Kirkkoon kuuluvien luku on kuitenkin edelleen varsin korkea kirkon oppien mukaan uskovien määrään verrattuna. Vuonna 1999 tehdyn tutkimuksen mukaan vain noin puolet suomalaisista uskoi kristinuskon Jumalaan. Kirkon jäsenmäärissä on siis edelleen paljon ilmaa ja eroamisten luulisi näinollen jatkuvan voimakkaana myös tulevaisuudessa.
Kirkon asemaa kyseenalaistamattomana osana suomalaista yhteiskuntaa on viime aikoina lähdetty horjuttamaan myös kirkon sisältä. Espoon päätös kieltää kappelien luovuttaminen uskonnottomien hautauksiin on omiaan nakertamaan kirkon asemaa. Ongelmalliseksi asian tekee yhteisövero, joka viime vuonna oli vajaa 2%. Niin kauan kun kirkon katsotaan olevan niin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, että se saa veroina osan yritysten voitoista, sen tulee olla yleishyödyllinen organisaatio, jonka tilat pitää saattaa kaikkien suomalaisten käyttöön uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Pitemmällä tähtäimellä edessä on väistämättä kirkon ja sen yhteiskunnallisen aseman uudelleen puntarointi, jossa toivottavasti evankelis-luterilainen kirkko asetetaan muiden uskontokuntien kanssa samanarvoiseen asemaan.
Kirkkoon kuuluvien luku on kuitenkin edelleen varsin korkea kirkon oppien mukaan uskovien määrään verrattuna. Vuonna 1999 tehdyn tutkimuksen mukaan vain noin puolet suomalaisista uskoi kristinuskon Jumalaan. Kirkon jäsenmäärissä on siis edelleen paljon ilmaa ja eroamisten luulisi näinollen jatkuvan voimakkaana myös tulevaisuudessa.
Kirkon asemaa kyseenalaistamattomana osana suomalaista yhteiskuntaa on viime aikoina lähdetty horjuttamaan myös kirkon sisältä. Espoon päätös kieltää kappelien luovuttaminen uskonnottomien hautauksiin on omiaan nakertamaan kirkon asemaa. Ongelmalliseksi asian tekee yhteisövero, joka viime vuonna oli vajaa 2%. Niin kauan kun kirkon katsotaan olevan niin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, että se saa veroina osan yritysten voitoista, sen tulee olla yleishyödyllinen organisaatio, jonka tilat pitää saattaa kaikkien suomalaisten käyttöön uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta. Pitemmällä tähtäimellä edessä on väistämättä kirkon ja sen yhteiskunnallisen aseman uudelleen puntarointi, jossa toivottavasti evankelis-luterilainen kirkko asetetaan muiden uskontokuntien kanssa samanarvoiseen asemaan.
