Kesä
tuo kärpästen lisäksi mukanaan otuksen, joka vuosittain tuntuu
herättävän suuria tunteita puolin jos toisin. Esimerkkinä tästä
tämänaamuinen mielipidekirjoitus.
Kyseessä on tietysti suomalaisen liikenteen kaksijakoinen kummajainen,
polkupyörä. Toisaalta pyörää ja pyöräilijöitä periaatteessa
kunnioitetaan pyöräilyn positiivisten ympäristö- ja
kansanterveysnäkökohtien vuoksi, toisaalta pyöräilijä on se liikenteen
osapuoli, joka aina ajaa joko liian lujaa tai väärässä paikassa.
Ongelmien peruslähtökohtana on pyörän monimuotoisuus liikkumismuotona:
on syytä erottaa satunnainen huvipyöräilijä ja työmatkapyöräilijä
toisistaan, puhumattakaan pyörää harrastusvälineenä käyttävistä. Ikävä
kyllä, lainsäädäntö ja liikennesuunnittelu ovat pitkälti tehty juuri
tuon ensimmäisen liikkumistavan näkökulmasta. On vaikea esimerkiksi
ymmärtää lainsäätäjän logiikkaa, kun jalankulkijat ja kovaa vauhtia
kulkevat pyöräilijät laitetaan samalle väylälle, jossa erotteena on
vain kaistaviiva tai pahimmassa tapauksessa, eli kun kyseessä on
yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä, minkäänlaista jaottelua ei ole.
Lisäksi samainen tieliikennelaki, ja sille alisteinen
tieliikenneasetus, vielä määrää, että pyöräilijän tulee tätä kaistaa
käyttää, vaikka vieressä kulkeva moottoriajoneuvoliikenne saattaisi
sopia vauhtinsa puolesta pyöräilyyn paremmin. Lainsäädännöllisesti,
mielipidekirjoituksessa mainittu pyöräilijä toimi siis tieliikennelain
mukaisesti, vaikka yleisen turvallisuuden näkökulmasta asiasta voikin
olla montaa mieltä.
Ratkaisuja ongelmaan on useita.
Pyöräilyn kannalta ikävin olisi pyöräteiden nopeuden rajoittaminen niin
alhaisiksi, että nykyinen kevyen liikenteen järjestelmä voimassaolevine
säädöksineen toimisi turvallisesti. Nykyjärjestelmä tuntuukin olevan
suunniteltu juuri hitaasti kulkevan pyöräilijän kannalta, eikä
tyypillisesti huomattavasti nopeammin liikkuva työmatkapyöräilijä
siihen juurikaan sovi. Pyöräilijäystävällisempi vaihtoehto olisi
päivittää sekä tieliikennelaki, että pyörätieverkosto nykyajan
kevytliikennevaatimukset huomioon ottavaksi. Esimerkiksi, yhdistetyt
pyörätiet ja jalkakäytävät eivät suurimassa osin sovi nykypäivän
ratkaisuksi ja näistä tulisi päästä pääsääntöisesti eroon. Lisäksi
pyöräily tulisi tunnustaa todelliseksi vaihtoehtoiseksi
liikkumismuodoksi autoilun ja julkisen liikenteen rinnalla.
Pyöräkaistat olisivat eräs tällainen käytännön ratkaisu, mallia voi
jokainen käydä katsomassa vaikka Kööpenhaminasta.
Nykytilanteessa toivoisin malttia kaikille liikenteen osapuolille.
Ristiriitatilanteiden sattuessa syyttävää sormea ei kuitenkaan tulisi
osoittaa pelkästään kevyen liikenteen eri osapuolien välillä, vaan
olisi syytä myös muistaa nykyisen liikennesuunnittelun puutteet ja
vaatia niihin parannusta.
keskiviikko, 22. kesäkuu 2005
Kommentit