Suurten ikäluokkien vanhetessa tulee vanhustenhuollosta ja sen mukana myös vanhainkodeista yhä merkittävämpi osa palvelusektoria. Ainakin osalle palvelun tuottajista tilanne näyttää siis hyvältä, asiakaskunta tulee sekä kasvamaan, että vaurastumaan lähivuosina. Vanhusten vaurastuminen ei kuitenkaan vaikuta ainoastaan lisääntyneen vaatimustason kautta, vaan vanhainkoteihin päätyvät varakkaat vanhukset ovat nykyisen lainsäädännön vallitessa todellisia kultamunia tuottavia hanhia. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista määrää nimittäin, että maksu määräytyy maksukyvyn mukaan siten, että maksu on 80% nettotuloista! Pienituloisten asemaa on tosin helpotettu niin, että asukkaalle tulee tuloistaan jäädä vähintään 80e kuukaudessa. Tuloihin lasketaan mukaan eläkkeiden lisäksi mm. korkotulot, osingot ym. Nykylain vallitessa varakkaat vanhukset kiertävät siis tietysti kunnalliset vanhainkodit kaukaa ja hakeutuvat tarvittaessa yksityisiin palvelukoteihin, joissa palvelut on luonnollisesti hinnoiteltu maksajan tulotasosta riippumatta.

Tuntuu käsittämättömältä, että kyseinen laki voi olla voimassa 2000-luvun Suomessa. Mikäli kyseessä ei ole taas eräs ikävä muutosresistenssi jäänne menneisyydestä, vastausta voisi yrittää etsiä vaikka kuntien haluttomuudesta luopua rahastusoikeudestaan kunnan itse tuottaessa palvelut. Oli asiantilan syy sitten mikä tahansa, on tilanne kestämätön ja se tulisi korjata ensi tilassa.